Elämäntapamerkki

Suomen Mieskuoroliiton merkkivalikoima on laajentunut. Huomionosoitusta pitkäaikaiselle ja lauluharrastukseen paneutuneelle kuorolaiselle, jolla ei kuitenkaan ole perusmerkkiä tai lukuisia hallintovuosia, on jäsenistössämme kaivattu pitkään. Uusi elämäntapamerkki myönnetäänkin ainoastaan aktiivisten lauluvuosien perusteella, kun takana on vähintään 25 vuoden kuoroura liiton jäsenkuorossa. Merkin saajan tulee olla Suomen Mieskuoroliittoon kuuluvan yhdistyksen jäsen. Esimerkiksi ansiomerkistä poiketen sen saaminen ei siis edellytä liiton laulajamerkin suorittamista tai hallinnollisia ansioita, mutta elämäntapamerkki voidaan kuitenkin myöntää myös laulaja- tai ansiomerkin ja vuosiruusukkeen jo saaneelle.

Elämäntapamerkkiä kannetaan takin kauluksen oikeanpuoleisessa liepeessä tilaisuuksissa, joissa kannetaan muitakin oman kuoron ja liiton merkkejä. Merkki myönnetään muiden huomionosoitusten tapaan kuoron anomuksesta, jossa tulee ilmoittaa lauluvuosien määrä ja vuosiluvut. Elämäntapamerkkiä anotaan samalla lomakkeella kuin muitakin huomionosoituksia. Merkin myyntihinta on 35 euroa ja siihen sisältyy kunniakirja. Postitse toimitettaviin merkkeihin lisätään toimituskulut.

Huomionosoituslomake