SMKL:n sävellysapuraha 100-vuotiaille mieskuoroille

100 vuotta kuorotoimintaa suomalaiselta mieskuorolta on melkoinen saavutus, joka ansaitsee syvän kunnioituksen ja arvonannon. Tässä ajassa lauluyhdistys on jo pystynyt osoittamaan selviytyvänsä kovistakin iskuista, laskusuhdanteista ja muusta turbulenssista. Samoin kuoron hallinto ja taiteellinen toiminta ovat myös harjaantuneet tukevalle pohjalle. Hyviä esimerkkejä tällaisista havainnoista voi löytää useita tutustuessa 100 vuotta saavuttaneiden mieskuorojemme toimintaan.

Pitkäjänteiseen mieskuorotoimintaan kannustamiseksi ja lisäksi suomalaiselle mieskuorolle sävelletyn uuden taidemusiikin esiintuomiseksi Suomen Mieskuoroliitto julkaisee kaikkien 100 vuotta täyttävien jäsenkuorojensa haettavaksi erityisen sävellysapurahan, joka voidaan myöntää uuden mieskuorosävellyksen tilaamiseen.

Liiton myöntämän apurahan suuruus on enintään 1 000 euroa ja sen saa käyttää vain kyseessä olevan tilausteoksen sävellystyöhön. Apurahan hakuaika on jatkuva. 100 vuotta täyttävän kuoron tulee hakea apurahaa erillisellä lomakkeella liitolta viimeistään juhlavuotta edeltävänä vuotena, kuitenkin vähintään puoli vuotta ennen suunniteltua kantaesitystä.

Apurahan säännöt

  1. SMKL voi myöntää 100 vuotta täyttäville jäsenkuoroilleen apurahan tilaussävellystä varten. Apurahan tarkoituksena on edistää uuden, suomalaiselle mieskuorolle sävelletyn taidemusiikin esiintuomista.
  2. Sävellyksen tilaajana toimii juhliva kuoro.
  3. Kuoron tulee hakea apuraha erillisellä lomakkeella liitolta viimeistään juhlavuotta edeltävänä vuotena, kuitenkin vähintään puoli vuotta ennen suunniteltua kantaesitystä.
  4. Hakemuksessa tulee ilmetä sävellystilauspalkkion suuruus, säveltäjän nimi ja teoksen kesto. SMKL:n liittohallitus tekee päätöksen apurahan myöntämisestä kuultuaan liiton musiikkilautakuntaa.
  5. Apurahan saa käyttää vain kyseessä olevan teoksen sävellystyöhön. Apurahan suuruus on enintään 1000 €, vaikka kuoron maksama sävellystilauspalkkio olisi tätä suurempi.
  6. Kuoron on tehtävä säveltäjän kanssa tilaussopimus SMKL:n laatimalle sopimuspohjalle, jossa teoksen tekijänoikeudet jäävät säveltäjälle ja sanoittajalle, mutta SMKL pidättää oikeuden kustantaa ja julkaista teos nuottina.
  7. Liitto maksaa apurahan kuorolle, kun on saanut kopion sävellystilaussopimuksesta, valmiista partituurista ja kuitin säveltäjälle maksetusta palkkiosta. Jos sanoittajan ja/tai kääntäjän kuolemasta on alle 70 vuotta, mukana tulee olla myös kopio luvasta käyttää tekijänoikeuslailla suojattua tekstiä.
  8. Kuoro maksaa nuotin puhtaaksikirjoituksen esitystä varten ja mahdolliset muut kulut.
  9. SMKL pidättää oikeuden kustantaa ja julkaista nuotti kahden vuoden kuluessa teoksen valmistumispäivästä. Kustantamisesta sovitaan säveltäjän kanssa erillisellä sopimuksella. Liitto voi julkaista nuotit irtonuotteina ja/tai kokoelmana.

Oikeudet ja velvollisuudet tiivistetysti

SMKL
  • On velvollinen tiedottamaan kaikkia jäsenkuorojaan mahdollisuudesta hakea apurahaa tilaussävellystä varten.
  • Voi myöntää 100 vuotta täyttäville jäsenkuoroille apurahan tilaussävellystä varten.
  • Maksaa apurahan kuorolle, kun on saanut kopion sävellystilaussopimuksesta, valmiista partituurista sekä kuitin säveltäjälle maksetusta palkkiosta.
  • Voi kustantaa ja julkaista teoksen nuottina kahden vuoden kuluessa teoksen valmistumispäivästä.
Kuoro
  • Toimii sävellyksen tilaajana.
  • Tekee säveltäjän kanssa tilaussopimuksen SMKL:n laatimalle sopimuspohjalle.
  • Hakee apurahaa liitolta viimeistään juhlavuotta edeltävänä vuotena, kuitenkin vähintään puoli vuotta ennen suunniteltua kantaesitystä.
  • Toimittaa kopion sävellystilaussopimuksesta ja teoksen partituurista sekä kuitin säveltäjälle maksetusta palkkiosta liittoon. Tarvittaessa mukana tulee olla myös kopio luvasta käyttää tekijänoikeuslailla suojattua tekstiä.
  • Maksaa nuotin puhtaaksikirjoituksen esitystä varten sekä mahdolliset muut kulut.
Säveltäjä
  • Allekirjoittaa tilaussopimuksen.
  • Jos säveltäjä käyttää tekijäoikeuslain nojalla suojattua tekstiä (sanoittajan ja/tai kääntäjän kuolemasta alle 70 vuotta), hänellä tulee olla kirjallinen lupa tekstin käyttämiseen oikeudenomistajalta. Kopio luvasta tulee toimittaa tilaajalle.
  • Toimittaa partituurin, verokortin ja tilinumeron tilaajalle.

SÄVELLYSAPURAHA-ANOMUS (pdf)

SÄVELLYSTILAUSSOPIMUS
(pdf)