Leevi Madetoja -mieskuorokilpailu
Suomalaiset mieskuorot ovat perinteisesti kilpailleet lähinnä "omassa piirissä" eli yleensä Sulasolin Laulujuhlien yhteydessä. Avointa ja kansainvälistä mieskuorokilpailua kuitenkin kaivattiin Suomeen, eikä tilanne ollut maailmalla juuri parempi: pelkille mieskuoroille suunnattuja kilpailuja on edelleen kansainvälisestikin vain kourallinen. Mieskuoroliitto perusti tätä puutetta paikkaamaan Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989 Turussa.
Ensimmäinen Madetoja-kilpailu julistettiin käytäväksi seuraavin sanoin: ”Vuonna 1987 tuli kuluneeksi 100 vuotta Leevi Madetojan syntymästä. Madetojan kuorosävellykset, varsinkin runsas mieskuorotuotanto, kuuluvat keskeiseen suomalaiseen kuorolyriikkaan. Edistääkseen mieskuoroharrastusta, lisätäkseen mieskuoromusiikin arvostusta, kiinnittääkseen yleisön, säveltäjien, kustantajien ja kulttuuripolitiikasta päättävien huomiota tähän kuorolaulun lajiin sekä kunnioittaakseen professori Leevi Madetojan elämäntyötä Mieskuoroliitto r.y. on päättänyt järjestää kansainvälisen mieskuorokilpailun ja nimennyt sen Madetoja-kilpailuksi."
Madetoja-kilpailu on järjestetty viidesti eri puolilla Suomea noin viiden vuoden välein, viimeksi vuonna 2010 Espoossa.
Madetoja-kilpailu 12.–14.10.1989 Turku
A-sarja
A-sarjaan osallistui 12 kuoroa, joista viisi nauhakarsinnan perusteella valittua ulkomaalaista kuoroa. Pakollisia teoksia olivat Leevi Madetoja: Soita somer, helkä hiekka..., Veljo Tormis: Vistel-vastel (Laskiaisena) ja Paul Hindemith: Nun da der Tag. Tuomaristoon kuuluivat Sakari Hildén (pj.), Harald Andersén ja Kuno Areng.
I palkintoTallinna Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Jüri Rent
II palkintoStockholms Studentsångarförbund, joht. Göte Widlund
III palkintoAmici Cantus, joht. Johanna Kallio
jaettu IV palkintoLunds Studentsångförening, joht. Janåke Larson
Tartu Akadeemiline Meeskoor, joht. Alo Ritsing
VI palkintoMieskuoro Sirkat, joht. Kari Ala-Pöllänen
erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnastaTallinna Tehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Jüri Rent
B-sarja
B-sarjaan osallistui 13 suomalaista kuoroa. Pakolliset teokset olivat Leevi Madetoja: Elli Dunbar ja Erik Bergman: Tanssit. Tuomariston muodostivat Kaj-Erik Gustafsson (pj.), Bo Johansson ja Ants Üleoja.
I palkintoPohjan Laulu, joht. Rauno Rännäli
jaettu II palkintoEtelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Arto Risku
Hämeenlinnan Mieskuoro, joht. Erkki Alanen
Vantaan Laulu, joht. Teppo Salakka
V palkintoRajamäen Mieslaulajat, joht. Urpo Rauhala
VI palkintoForssan kaupungin Mieskuoro, joht. Jukka Kuninkaanniemi
Eesti Meestelaulu Seltsin erikoispalkinto parhaasta eestiläislaulun esityksestä muille kuin eestiläisille kuoroilleHämeenlinnan Mieskuoro, joht. Erkki Alanen
II kansainvälinen Madetoja-kilpailu 16.4.1994 Oulu
Molempien sarjojen tuomareina toimivat Tapani Länsiö (pj.), Riitta Poutanen, Ari Angervo ja Jüri Rent.
A-sarja
A-sarjaan osallistui kolme suomalaista kuoroa. Pakolliset teokset olivat Leevi Madetoja: Iltatunnelma, gregoriaaninen sävelmä Victime paschali laudes, Arne Mellnäs: Fragile ja Tapani Länsiö: Hän tietää.
I palkintoPyhäjokilaakson Mieslaulajat, joht. Tapani Tirilä
II palkintoKauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Raul Talmar
Yleisradion erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnastaPyhäjokilaakson Mieslaulajat, joht. Tapani Tirilä
B-sarja
B-sarjaan osallistui viisi suomalaista kuoroa. Pakolliset teokset olivat Leevi Madetoja: Talvinen Tiber, Piae Cantiones: Salve flos ja lisäksi joko Arne Mellnäs: Fragile tai kaksi osaa teoksesta Einojuhani Rautavaara: Ludus verbalis.
I palkintoPohjan Laulu, joht. Rauno Rännäli
II palkintoVantaan Laulu, joht. Märt Krell
III kansainvälinen Madetoja-kilpailu 15.4.2000 Helsinki
Kansainvälinen sarja
Kansainväliseen sarjaan osallistui yhdeksän kuoroa, joista kolme oli ulkomaalaisia. Kansainvälisen sarjan pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Kuljen soittoniekat myötä. Tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Robert Sund ja Kuno Areng.
I palkintoMieskuoro Sirkat, joht. Juha Holma
II palkintoAkademiska Sångföreningen, joht. Henrik Wikström
III palkintoKauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Apajalahti
Madetoja-rahaston erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnasta
Mieskuoro Sirkat, joht. Juha Holma
erikoispalkinto parhaalle kuoronjohtajalleJuha Holma (Mieskuoro Sirkat)
Kansallinen sarja
Kansalliseen sarjaan osallistui kymmenen suomalaiskuoroa. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: Kodista erotessa. Kansallisen sarjan tuomariston muodostivat Pasi Hyökki (pj.), Mari Koistinen ja Kari Pappinen.
I palkintoNokian Työväen Mieskuoro, joht. Keijo Rantanen
II palkintoVantaan Laulu, joht. Esko Kallio
jaettu III palkintoKeravan Mieslaulajat, joht. Teppo Salakka
Hämeenlinnan Mieskuoro, joht. Erkki Alanen
Suomen Säveltäjät ry:n erikoispalkinto parhaasta elossa olevan suomalaissäveltäjän teoksen tulkinnastaNokian Työväen Mieskuoro, joht. Keijo Rantanen (Juha Holma: Löylyloitsu)
erikoispalkinto nuorelle lahjakkaalle kuoronjohtajalleEsko Kallio (Vantaan Laulu)
Eesti Meestelaulu Seltsin erikoispalkintotuoppi nuorimmalle kuorolleVetelin Poikakuoron Mieskuoro, joht. Simo Kangas
IV kansainvälinen Madetoja-mieskuorokilpailu 12.3.2005 Lahti
A-sarja
A-sarjaan osallistui 13 kuoroa, joista kaksi oli ulkomaalaisia. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: De Profundis -sarjasta osat I ja III. A-sarjan tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Juha Holma ja Göte Widlund.
I palkintoSvanholm Singers, joht. Sofia Söderberg
II palkintoPolyteknikkojen Kuoro, joht. Juha Kuivanen
III palkintoAkademiska Sångföreningen, joht. Henrik Wikström
erikoispalkinto parhaalle kuoronjohtajalleSofia Söderlund (Svanholm Singers)
Yleisradion erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnastaSvanholm Singers, joht. Sofia Söderberg
B-sarja
B-sarjaan osallistui 20 kuoroa, joista kaksi oli ulkomaalaisia. Pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Aamulaulu. B-sarjan tuomareina toimivat Heikki Saari (pj.), Tapani Tirilä ja Hirvo Surva.
I palkintoTallinna Pedagoogikaülikooli Meeskoor, joht. Jüri Rent
II palkintoVantaan Laulu, joht. Jori Männistö
III palkintoPoikakuoro Pirkanpojat, joht. Jussi Kauranen
erikoispalkinto parhaalle kuoronjohtajalleJüri Rent (Tallinna Pedagoogikaülikooli Meeskoor)
Yleisradion erikoispalkinto parhaasta Madetoja-tulkinnastaVantaan Laulu, joht. Jori Männistö
V kansainvälinen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailu 17.4.2010 Espoo
Kansainvälinen sarja
Kansainväliseen sarjaan osallistui 11 kuoroa, joista kolme ulkomaalaisia. Pakollisena teoksena oli Leevi Madetoja: Valkeat kaupungit. Tuomaristoon kuuluivat Matti Hyökki (pj.), Robert Sund ja Kari Pappinen.
I palkintoKauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Apajalahti
II palkintoTehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Peeter Perens
III palkintoGradski zbor Brodosplit, joht. Vlado Sunko
Parhaan kuoronjohtajan palkintoAnneli Julén (Hämeenlinnan Mieskuoro)
Leevi Madetoja -erikoispalkinto parhaasta Leevi Madetojan teoksen tulkinnastaTehnikaülikooli Akadeemiline Meeskoor, joht. Peeter Perens
Erikoispalkinto parhaasta elävän suomalaisen säveltäjän teoksen esityksestäKauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Matti Apajalahti (Jaakko Mäntyjärvi: Come Away, Death sarjasta Two by Four Shakespeare Songs)
kunniamainintaMieskuoro Laulajat, joht. Juha Holma
Kansallinen sarja
Kansalliseen sarjaan osallistui 18 suomalaiskuoroa. Pakollisena teoksena kuultiin Leevi Madetoja: Ilta. Tuomariston muodostivat Juha Kuivanen (pj.), Heikki Liimola, Hirvo Surva ja Rita Varonen.
I palkintoPorin Mies-Laulu, joht. Guido Ausmaa
II palkintoEtelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Tommi Niskala
III palkintoJoensuun Mieslaulajat, joht. Kari Väänänen
IV palkintoMariehamns-Kvartetten, joht. Tom Björkman
Parhaan kuoronjohtajan palkintoGuido Ausmaa (Porin Mies-Laulu)
Leevi Madetoja -erikoispalkinto parhaasta Leevi Madetojan teoksen tulkinnastaPorin Mies-Laulu, joht. Guido Ausmaa
Erikoispalkinto parhaasta elävän suomalaisen säveltäjän teoksen esityksestäEtelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit, joht. Tommi Niskala (Juha Holma: Ihanainen impi sarjasta Pohojalaasia)
Erikoispalkinto parhaasta virolaisen säveltäjän teoksen esityksestäRauman Mieslaulajat, joht. Pekka Peltonen (Tuudur Vettik: Kuu)
kunniamaininnatRauman Mieslaulajat, joht. Pekka Peltonen (paikallisen kulttuurin esille tuominen)
Karjalan Laulu-Veikot, joht. Nadja Härkönen (alkuperäiskielellä laulaminen, innostava johtamistyöskentely)